perjantai 29. joulukuuta 2017

Bio Sensor

Vaavien kuvasivu: linkki

Bio Sensor-ohjelma suoritetaan pennuille 3-16 vuorokauden iässä kerran päivässä. Ohjelman ärsykkeet eivät kuulu pennun luontaisesti kohtaamiin ärsykkeisiin ja sen tarkoitus on stimuloida pennun aivojen synapsien kehitystä. Hermoston kehitys on hyvin aktiivista 3-16 vuorokauden iässä ja tämän vuoksi ohjemaa toteutetaan juuri tuon ikäisille pennuille. Vaavit täyttivät eilen 16 päivää ja näin Bio Sensor -ohjelma tuli samalla päätökseen.



Kutittelua varpaidenvälistä, Lempi


Pää ylöspäin, Liehu


Pää alaspäin, Leimu


Selällään, Lumo


Märällä ja kylmällä pyyhkeellä, Läike

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

maanantai 25. joulukuuta 2017

Muutoksia

Vaavien kuvasivu linkki

Vastasyntynyt koiranpentu osaa aistia kylmää ja lämmintä, ryömiä ja sillä on hyvä tuntoaisti, siinäpä se. Kaikki muut toiminnot kehittyvät vähitellen. Vastasyntynyt ei siis näe, ei kuule, eikä edes pysty pitämään itseään lämpöisenä. Tämän vuoksi on tärkeää, että emo pysyttelee ensimmäiset viikot tiiviisti pentulaatikossa. Niila omaa onneksi hyvät emonvaistot ja vasta nyt, kun pennut lähentyvät kahta viikkoa se on valmis jättämään pennut hetkeksi omiin oloihinsa.

Pentujen silmät aukeavat n. 10-14 vuorokauden iässä. Siitä kestää vielä hetki ennen kuin pennut oikeasti näkevät asioita. Noin kolmeviikkoiset pennut näkevät ja kuulevat. Samoihin aikoihin myös motoriikka alkaa olla siinä kunnossa, että maailman tutkiminen vannan ulkopuolella alkaa olla kiinostavaa.



Kaikkien vaavien silmät ovat jo auki. 

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulurauhaa!

Joulutohinan keskellä
kannattaa ottaa mallia vaaveilta.
Tärkeintä on rentoutua, nukkua ja syödä hyvin!

torstai 21. joulukuuta 2017

Häntiäiset

Vaavien kuvasivu linkki

Häntävärilliset: Liehu, Lumo ja Leimu

Kuten kuvasta näkyy vaavien hännissä on väritäplät. Ne on merkitty heti kun ovat syntyneet ja emä on siistinyt pennun. Olisiko tämä tilaisuus siis Häntiäiset? Kun sitten myöhemmin oli ne ristiäiset.

Värikoodeista tiedämme kuka kukin on ja syntymäjärjestys on selvillä, muutoin olisi vain poika ja neljä siskoa. Nämä merkit ovat aina luovutukseen asti, tosin nehän rekisteröidään ja sirutetaan ennen sitä, mutta se ei meidän tunnistamista auta. Värit sen takia, että voimme seurata kunkin pennun kehitystä, nyt tärkeimpänä on painonnousun seuranta, joka onkin nyt syntymästä kaikilla tuplaantunut, eli nyt tuossa kilon painoisia mötkäleitä. Pökäleitä sanoisi joku...minä en ;)

Kasvun edetessä sitten seurailemme kunkin pennun aktiivisuutta, suhtautumista uusiin asioihin jne. kun koitamme sitten parhaamme mukaan uusille omistajille kertoa pentujen ominaisuuksista.

Pari uutta ja ihmeellistä asiaa on tapahtunut, aloitimme pentujen "Biosensoroinnin" erinomaisen hyvä ohjelma koko koiran elinikää ja elämää ajatellen, kiitokset tämän meille opettamisesta kuuluu Mirvalle. Eräs tuttava onkin taasen tulossa asiaa meille opettelemaan, eli jatkuvuutta viemme omalta osaltamme etiäpäin. BioSensor-ohjelmasta myöhemmin lisää.

Toinen suuri asia (meidän mielestä, ei pentujen) oli kynsien leikkuu. Voi kuinka helposti kaikki meni, vaikka pikku tassut välillä vilkkaasti heiluikin...asiaa kovin paljon tässä vaiheessa helpottaa se, että kaikki kynnet ovat vielä läpinäkyviä, eli ydin näkyy. Ja kasvu on valkoista.
Kynnet olivatkin varsinaiset piikit, voi hyvin verrata pieniin kissan kynsiin. Varmaan mamma-Niilasta tuntui kuin akupunktioneuloilla olisi imettimiä poljettu. Nyt on manikyyri tehty, sitä kynsilakkaa lipsahti vaan vähän niihin hännänpäihin.

Seuraavat koettelemukset onkin sitten pentujen sosiaalistamisen aloittaminen, alustavasti on ensivuodelle jo tuttavia tähän tarkoitukseen värvätty. Etenkään Teron serkkujen lapset eivät mitenkään viitsisi tulla. Joten asiasta täytyy aina ensin puhua vanhemmille, voivat sitten rauhassa puhua lapsukaisia ympäri. Ja kun lupaa jäätelöä, niin kyllähän ne sieltä tulee...olikohan se nyt ihan noin...tuleevat kun vanhemmille vakuuttelee, että kaikki on varattu ja että saavat kahveeta ja paakkelsia. Eli ei todellakaan tämä ole kannattavaa bisnestä, sukulaisten lahjomisineen...

Mutta kaiken kaikkiaan erittäin paksusti voidaan, etenkin pennut!

~Tero~




tiistai 19. joulukuuta 2017

Nimiäiset

Vaavien kuvasivu linkki

Viikkosynttäreiden kunniaksi pennut saivat nimet. Tällä kertaa mennään rakkausteemalla. Kuvat syntymäjärjestyksessä.


Leimu 


Liehu


Pikkupoika Läike


Lumo


Lempi

perjantai 15. joulukuuta 2017

Ollaan kolme päivää vanhoja!

Kuvasivu linkki

Vaavit puuhastelee tässä iässä tasan kahta asiaa, syömistä ja nukkumista. Kaikkien paino onkin lähtenyt mukavasti nousemaan.


Muutakin kehitystä painon nousun lisäksi on nähtävissä. Kaikkien vaavien pigmentti on alkanut tummumaan.


Tassujen pohjat ovatkin osalla vaaveista jo mukavaa salmiakkia
Tämän lisäksi myös korvat ja noukat ovat saaneet uuden värityksen.

Etenkin tämä tällä hetkellä väritykseltään keltainen typy on pigmentoitunut vauhdilla.



keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Vaavien syntymä


Niilan ja Vicin ensimmäinen vaavi syntyi 11.12. ja toinenkin ehti vielä juuri ja juuri saman päivän puolelle. Loput kolme syntyivätkin sitten 12.12. viimeinen n. klo 4.00 aamusta. Niila hoiti synnytyksen omaan tapaansa hyvin vähäeleisesti ja turhia häseltämättä. Jokainen pentu putsattiin hellästi ja väliä seuraavaan Niila pitää sen verran, että edellinen ehtii hyvin hörpätä alumaidot.

Kasvattajan rooli on Niilan kanssa lähinnä punnitsijan ja sukupuolen tarkastajan. Pennut tai emä eivät apua kaivanneet, vaan synnytys sujui helpoimman mukaan. Kaikki viisi vaavia olivat alusta asti reippaita ja hakeutuivat hanakasti tisseille.

Pentuja syntyi viisi, neljä tomeraa tyttöä ja yksi reipas poika. Kaikki viisi painoivat lähes saman verran, eli yksikään ei ollut kaveriaan huomattavasti pienempi tai suurempi.